torstai 13. syyskuuta 2012

fighting with the uniform

Photobucket

Hei minunkin puolesta. En ole aikoihin kirjoittanut tänne blogiin, Linda on huolehtinut siitä aika hyvin. Ajattelin nyt kuitenkin laittaa muutaman sanasen puvuista joita on tässä kesän aikana tehty. Enimmäkseen kerron materiaalivalinnoista ja tekemisestä.

Kuten blogin lukijat tietävät, että tein Renate Richtern korsettiversion, puvun jota hän piti maapallolla, USA:n presidentin PR-ihmisenä. Renatesta ja uniformuista innostuneena päätin tehdä myös hänen ss-uniformunsa. Ensin mietin pitäisikö ostaa koko puku valmiina, mutta totesin sen tulevan aivan liian kalliiksi, joten lähdin metsästämään oikeanväristä kangasta. No, se ei todellakaan osoittautunut helpoksi jobiksi. Etsin koko kesän, kävin kangaskaupoissa ja katsastin nettikaupat, ei mitään. Eurokankaasta löysin mielestäni täydellisen kankaan, mutta kuinka ollakaan, sitä ei ollut riittävästi. Siitä masentuneena, päätin jo jättää leikin sikseen, kunnes vahingossa törmäsin jämälaariin, josta pilkotti harmaa jämäkkä kangas. Hihkuin riemusta! Kotiin päästyäni totesin itsekseni että vikaan meni, siis väri, mutta asuinkumppanini sai minut vakuuttuneeksi että väri on täydellinen no jaa, siitä voidaan edelleen olla montaa eri mieltä.

Sitten alkoi hyvän jakun kaavan hankinta. Se olikin helppoa, kun omistaa monta kappaletta Burda-lehtiä. Hameen tein vaan putkilosta, jonka päälläni muokkasin nuppineuloilla muotoon. Arvomerkit sun muut härpäkkeet sain syntymäpäivälahjaksi asuinkumppaniltani joka sattuu olemaan militarihörhö. Katsoimme vain leffakuvista oikean sotilasarvon ja hihanauhan tekstin. Napit tilasimme myös alkuperäisiä vastaavat kiinalaisesta militarinettikaupasta. Ja kun kaikki kamat olivat kasassa, niin ompelukone lauloi.

Sukkanauhat ja saumasukat löytyivät omasta takaa, kuten myös 40-luvun mustat kengät. Renaten suikan tein itse, mutta sehän oli jo tuttua huttua, koska se oli tismalleen samanlainen kuin edellisessäkin Renatelle kuuluvassa asussa.

Linda kertoi, että meillä on 50 lukijaa, ja mehän lupasimme jotain yyberiä sen kunniaksi, joten laitamme mietintämyssyn päähämme. Odottakaa kauhulla tulevaa, väriskää!!!


-Saana-

2 kommenttia:

Rora kirjoitti...

Kiva nähdä välillä Saanankin ajatuksia täällä blogin puolella. :) Nuo Renaten univormut ovat kyllä sen verran herkkuja, etten yhtään ihmettele, että innostuit niiden tekemisestä, ja hahaha, sielläkin on kotimilitaristi! :D

Olivier kirjoitti...

Tuo kotimilitaristi on saanut iskostettua minuunkin tämän uniformuhulluuden :D Multa löytyy Ruotsin armeijan sarkapuku. Lotta-asua havittelen nyt kovasti. En vaan osaa tehdä sitä valkoista kaulusta, kun siinä on sitä reikäkirjailua(?)
Yritetään jonain päivänä ottaa yhteiskuva kotimilitaristin kanssa meidän Saksan uniformuista :)
Ja lisää tekstiä on luvassa minultakin, pukujen teosta enemmänkin :)

Team Elric Copyright © 2009 Designed by Ipietoon Blogger Template for Bie Blogger Template Vector by DaPino